maanantai 23. heinäkuuta 2012

Väsymystä

Tänään on ollut todella saamaton päivä. Tuntuu että mitään ei oikein jaksa. Eikä kelikään auta asiaa, ulkona on harmaan pimeetä ja sateista ja kylmää!! Kaukana ovat Suomen valoisat kesäpäivät ja yöttömät yöt. Tuntuu että tänä kesänä niitä ei ole ollut lainkaan. Onneksi kohta pääsee lämpimään! Mutta kun keli on tuollainen kuin on, onko tuo ihmekään jos mitään ei jaksa eikä huvita.
Yhden korun kuitenkin sain tehtyä, mutta sekin menee lahjaksi joten siitä ei kuvia nyt. Jatketaan siis vanhoilla.
Simpukankuorihelmiä ja gunmetallinväristä korumetallia.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kiirusta...

Niin on taas kiirusta pitänyt että koruiluun ei pahemmin ole jäänyt aikaa. Viikkoon mahtuu niin Tallinnan reissua, käsityötoreilua, villisikafarmia kuin mustikan poimintaa sekä reilut 1100 km ajamista... Tallinnassa satoi vettä ja kiertely jäi vähemmäksi, mutta onpahan syksyn punaviinit hommattuna. Villisikafarmilla kävin vierailulla, ne oli kyllä jotensakin pelottavia eläimiä. Uros 180 kg ja hirmuset torahampaat - sellainen kun tulee metsässä vastaan niin siinä saa varmasti vilskettä kinttuihin. Tosin harvojahan nuo onneksi Suomen metsissä ovat. Tuliaisina farmilta on nyt villisian lihaa - mitähän siitä keksisi?
Mustikat ovat talveksi poimittuina ja pakkasessa, jos aika sallii niin voisi toisen satsin käydä vielä hakemassa.

Koruilun saralla yritin helminauhan solmimista... ei se sitten niin helppoa ollutkaan. Solmut tuppasivat jäämään vähän liian kauaksi helmestä tälläiselle perfektionistille. Yhtä solmua yrittäessäni sitten avata sain langan poikki ja niinpä viikon korusaldo on pyöreä 0.
Mutta mustikoiden siivittämänä päivän korukuvaksi yksi aiemmin tekemäni, jota koristaa suuri tsekkiläinen lasihelmi.




Week has been busy busy busy... Including a visit to Tallinn where it was raining, so not much of a sightseeing there. But redwine for autumn has been stocked up. Week also includes a handicraft market (as a seller, not for shopping this time) and over 1100 km of driving with a visit to wild broad farm. Those were scary creatures - do not want to meet them in the forest! Souvenier from the farm was some meat - any suggestions what to do with it?
Blueberries are picked and in the freezer for the winter, maybe will go get some more if find some time... which seems to be very questionable these days.
As didnt do any new pieces of jewellery this week (the one traditional pearl necklace that I tried to knot, I also managed to break while trying to untie a knot), here's a blueberry inspired piece I made earlier. In the middle large handmade Czech glassbead.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Pihatöitä

Päivä alkoi sateisesti, mutta eikös se aina sateen jälkeen paista aurinko? Ainakin nyt yrittää kovasti - ihanaa!!
Korujen pariin ei ole tänäänkään kerinnyt, ruohot piti käydä ajamassa mökiltä etteivät vallan riehaannu ja tarkistamassa kasvimaa... No, se ainakin on riehaantunut! Mutta niin kaunis!
Ok- kyllähän minulle kovasti yritetään kertoa että sitä pitäisi kuulemma harventaa. Mutta oikeesti - jos ne siemenet on kerran saanut itämään ja kasvamaan, niin ei kai niitä kertakaikkisesti VOI sieltä nyhtää poiskaan?? Ei voi, ei.. Joten lantut ehkä jää saamatta ja ensi jouluna pitänee tyytyä kaupan lantuista tekemään laatikot. (No, on ne kelvanneet tähänkin saakka joten miksei tästäkin eteenpäin?).
Koska uusia koruja ei juuri nyt synny, ja mitä onkin työn alla on tulossa lahjaksi, laitetaan kuvia vanhoista.
Ensinnä kauniista simpukankuorihelmista pari vaijeriin tehtyä lyhyttä kaulakorua - sillä pitäähän sitä ihmisen kai joskus kasvaa aikuiseksi ja ruveta käyttämään tälläisiä naisellisempia koruja? Vai?
Toisessa mukana makeanveden keshejä ja pari swarovskin kuutiota.



Ja sitten pelkästään makeanvedenkesheistä tehty setti kieputtelemalla

Ja viimeisenä posliinihelmistä setti - joka oli tehtävä kesäksi. Jotain pirteää, mutta kuitenkin hempeää - kesäistä. Kunhan se kesä vain tulisi....


The day started with raining.... what a surprise? But after the rain, comes the sun and right now it really IS trying to.. Day was spent gardening, had to go cut the grass from the summer house before it's a jungle - like my veggie garden.. I have been told should pick out the extra plants out - but really, if you have managed to grow them from seeds, one just cannot pick them away!! No, it cannot be done.
So - at the moment my veggiegarden looks like a jungle, but at least it's beautiful.. and maybe, just maybe I do get some carrots.. The swedes.... maybe not. So next x-mas need to do my swedecasserole out of swedes bought from the supermarket..

As havent had time to do any new jewellery, let's put some pics of the old ones.
Some bit "sophisticated" pearl necklaces out of south sea shell pearls - as one might need to grow adult one day..
Then some freshwater keshi pearls and last, a summery set out of porcelain...


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Blogiharjoittelua

Siinähän se sitten tämä päivä vierähti.. Tutustuessa blogin maailmaan, näin tekniseltä puolelta, ei pelkästään niiden lukemiseen.
Tarkoituksena oli tänään toteuttaa muutama päässä muhinoiva idea parista korusta, mutta jumituin sitten koneelle. Vaan iltahan on vielä nuori, jos tässä innostuisi. Ulkonakin on pimeää ja harmaata, sateista. Sinänsä kaunista pienien valojen ja kynttilöiden kera, mutta EI VIELÄ! Nyt on vasta heinäkuu.

Koska kyse on korublogista, tässä yksi tämän hetkisistä lempparikoruistani - pitkä ketju jonka saa kahdesti rinnuksille roikkumaan. Ihastuin tähän ketjuun yli kaiken, sekä noihin kuparisaucereihin. Toissapäivänä sain aikaiseksi koruun sopivan rannekorunkin.


so here goes today, with computer, getting myself acquainted with the world of blogs.. not just reading them, but the technical part of it all. I had idea of some pieces of jewellery in my head that wanted to make, however didnt quite get around to it yet.. but the evening is still young, so who know's?
The blog was supposed to be only in finnish, but then again, you my friends could not read it..
As didnt make anything new today - here is one of my favourite pieces at the moment. After all, this is supposed to be a jewellery blog. Long necklace that can be wrapped around twice - made it couple of weeks ago.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Tästä se alkaa... Monen sattuman ja asian kautta päätin minäkin perustaa oman blogini. Ainakin aluksi blogi keskittyy koruihin ja helmeilyyn, mutta vain tulevaisuus näyttää mitä muuta elämän tähtisumusta ja kristallipölystä littyy mukaan.
Blogi on ollut minulle epätyypillisesti harkinnan alla jo kauan - normaalisti toimin hetkessä ja harkinnat tehdään myöhemmin, mutta jotenkin se aina jäi, lähinnä ajanpuutteen ja uskon vuoksi... Eikä se niin yksinkertaista ollutkaan, mutta tästähän tämä.. ystäväni sanoo että nenäni asento milloin olen päättänyt mennä vaikka sen kuuluisan harmaan kiven läpi ja uskoakseni nyt on se tilanne. Hammasta purren, ärräpäitä päästellen astuin minäkin bloggarien maailmaan ja ehkäpä jo huomenna saan kuvia lisättyä!
Siihen saakka - Hyvää yötä!

So, here it goes... after many incidents I finally decided to get around having my own blog.. It's about time. But I do come from "Häme", so what else can you expect from me than being bit late and behind with things.. For now, the blog will concentrate on jewellery and things around it, but only the future will tell what else from life's stardust will be in it.
Untypically for me, to a person who always acts on impulse, this blog has been on my mind a long time, just never got around actually doing it. And it was not too easy... but as my friend says, even the position of my nose tells when I have decided to do something, no matter how difficult or hard, I WILL DO IT, so gritting my teeth with few bad words between, here it is!
And maybe tomorrow, I even manage with adding some photoes.. so until it - Good night!